Puhis-Jarin kiitokset ja terveiset
22.1.2023
Tunnen olevani etuoikeutettu. Olen saanut kunnian toimia puheenjohtajana seurassa, jonka parissa puuhailusta on yli 20-vuotisen lajiuran myötä muodostunut itselleni elämäntapa, perhe ja voimavara. Taekwondo on tukenut ja parantanut terveyttäni, jonka avulla olen mm. saanut selätettyä selkäongelmani. Taekwondon parissa olen päässyt tutustumaan upeisiin persooniin sekä saanut elämääni hyvin läheisiä ystäviä. Taekwondo on myös voimavara, joka ei vahvista ainoastaan fyysisesti vaan ennen kaikkea mentaalisesti. Hyvän mielen kamppailukouluun on aina ilo saapua ja siellä olemme aina ns. todellisessa "kodissamme". Salilla saamme palata omaan itseemme ja nauttia hetkestä fyysisen, toimintakykyä parantavan harjoittelun kautta. Se todellakin tasapainottaa ja voimaannuttaa. Tervetuloa kaikille mukaan kokemaan ihmeitä yhdessä!
Vuosi 2023 käynnistyi hyvissä merkeissä ja heti ensimmäiset treenit vetivät salin täydeltä porukkaa paikalle ja kauden alussa alkoi myös uusi junioriperuskurssi sekä pari uutta teemaryhmää, liikkuvuus ja senioritaekwondo. Nyt seura kirjaimellisesti tarjoaa liikuntaelämyksiä kaikille ikäryhmille! Samalla itselläni oli ilo ja kunnia antaa pj-kapula seuran ensimmäiselle naispuheenjohtajalle Hanna Kajanukselle. Olen Hannalle syvästi kiitollinen, kun hän otti tehtävän vastaan enkä voisi seuralle parempaa ja tunnollisempaa puheenjohtajaa toivoa. Tulee huippukausi, sen voin sanoa ja luvata. Oma kaksikautinen pj-aikani tuli siis päätökseen, mutta itsekin toki jatkan seuratoiminnassa edelleen täydellä seurasydämellä. Nyt on vain minun aikani keskittyä lastenryhmissä touhuamiseen sekä oman lapsen kanssa harrastamiseen. Uuden puhiksen myötä seurakin saa varmasti jälleen uusia näkökulmia ja kehittymisenpolkuja kuljettavaksi. Olen enemmän kuin luottavainen.
Kuten aiemmin kirjoitin niin tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut toimia hyvän mielen kamppailukoulun puheenjohtajan tehtävissä useammankin kauden. Nyt on hyvä hetki katsoa hiukan taaksepäin mitä kaikkea olemme yhdessä saavuttaneet. Olen ollut seuratoiminnassa eli toiminut ohjaajana ja ollut mukana hallinnossa suurimman osan yli 20-vuotisesta lajiurastani, pääosin Iisalmen Taekwondossa mutta muutaman vuoden myös Kuopion Taekwondon riveissä. Iisalmen Taekwondon puheenjohtajana toimin ensimmäisen kerran kausina 2009 - 2012. Tuolloin sain olla todistamassa pj:n paikalta mm., kun seura käynnisti junioritoiminnan sekä saavutti Nuoren Suomen laatusinetin (nyk. tähtiseura). Tuolle ajalle mahtuu toki paljon muitakin rakkaita muistoja. Seurasydän on sykkinyt vahvana aina ja vuonna 2019 muutaman seuralaisen kannustuksesta innostustuin asettumaan ehdolle puheenjohtajana paikalle. Heille suuri kiitos, sillä onhan tämä matka ollut taas mahtavaa ja takana on muistoja, jotka taatusti kannan mukanani loppuelämän ajan. Itselle päällimmäisenä mieleen nousee luonnollisesti perhetaekwondon treeneissä käyminen sekä uuden tenavataekwondon käynnistäminen, koska ne ovat mahdollistaneet harrastamisen oman lapsen kanssa. Seurasta on todellakin kasvanut kokoperheen hyvän mielen kamppailukoulu. Lasten harjoituksia on kolmessa ikäryhmässä, nuorille ja aikuisille on on teemavuoronsa sekä nyt uusimpana saatiin oma ryhmä senioreillekin. Perhetaekwondossa pääsee kaikki harjoittelemaan yhdessä. Palkitsevinta on ollut se, kun on saanut seurata seuran sekä sen harrastajien kasvua ja kehittymistä. Toki mukaan mahtuu pitkä lista mukavia onnistumisia ja ikimuistoisia seuratapahtumia. Jälleen olen saanut kunnian olla todistamassa kehittymistä paraatipaikalta. Seuraan perustettiin työryhmä, jonka tavoitteena oli saavuttaa Olympiakomitean Tähtiseura-merkki myös aikuisten liikuntatoiminnasta. Niinpä vuonna 2020 Iisalmen Taekwondosta tuli ensimmäinen Suomen Taekwondoliiton laatuseura, jolle on myönnetty Tähtiseura-merkki sekä lasten ja nuorten että aikuisten toiminnasta. Tähtiseura-merkki on lupaus laadusta ja laatu onkin yksi seuran tärkeistä arvoista. Seuralla on todellakin väliä!
Puheenjohtajakaudelleni valitsin kolme teemaa ja itselleni tärkeää arvoa. Nämä olivat avoimuus, tasavertaisuus ja yhdessä tekemisen kulttuuri. Olen ainakin itse tyytyväinen panokseeni, sillä en kai enempää olisi näillä resursseilla voinut antaa. Tehdään aina parhaamme ja tavoitellaan täydellisyyttä, mutta hyväksytään se tosiasia, että sellaista kuin täydellisyys ei ole olemassakaan. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan ja tärkeintä ei ole päämäärä vaan Tien kulkeminen. Seurassa jokainen yksilö on tärkeä ja kun teemme sujuvaa yhteistyötä kaikkien kanssa, kannustamme sekä autamme toinen toisiamme, niin saavutamme todellakin ihmeitä yhdessä. Hyvässä seurakulttuurissa tiedämme, että voimme pyytä apua ja neuvoa jos sitä tarvitsemme. Ymmärrämme että tämä on meille kaikille vain harrastus, eikä todellakaan sen vakavampaa. Otsaryppyjä ei kannatta hankkia eikä ottaa stressiä vaan mieluummin opetella ottamaan asiat hymyillen vastaan ja harjoittaa myötätuntoa muita sekä myös itseään kohtaan. Hyväksytään se taso mikä käytössä olevilla resursseilla voidaan saavuttaa ja myös eriävät mielipiteet sekä näkemykset. Kaikilla meillä on mahdollisuus ja lupa toteuttaa itseään sekä kertoa mielipiteensä, joko avoimesti tai nimettömästä Olympiakomitean kautta seurakyselyihin vastaamalla. Tehdään päätökset avoimesti ja yhdessä. Kaikki seuran tapahtumat ovat olleet aina avoimia aivan kaikille ja jokainen on tervetullut mukaan seuran toimintaan. Myös ovi johtokunnan kokouksiin on pidetty kaikille auki. Olemme sitoutuneet syrjinnästä vapaa-alue ja tasavertaisuus periaatteisiin. Jokainen on sydämellisesti tervetullut juuri sellaisenaan, kuin on, riippumatta taustasta, kulttuurista, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumista. Olemme kuitenkin kaikki ihmisinä saman arvoisia ja vyöarvo on meille jokaisen henkilökohtainen saavutus, ei auktoriteetti tai mittari paremmuudesta. Danit toki ymmärrävät, että vastuu kasvaa vyöarvojen mukana ja osallistumalla Dan-kokeeseen myös sitoudutaan seuratoimintaan. Kun seurassa on harrastajien, johtokunnan ja Danien välillä molemmin puoleinen luottamus ja kunnioitus, niin silloin touhu on hyvällä sekä terveellisellä pohjalla. Hyvä yhteistyö ei rajoitu oman seuran sisälle, vaan Iisalmen Taekwondo on mm. ollut Liikutaan Yhdessä Iisalmi tapahtuman järjestäjä sekä koollekutsuja. Kasvattajaseurana uskomme yhteistyön, monipuolisuuden ja monilajisuuden voimaan. Tästä meidän on hyvä jatkaa ja näin pysymme elämämme kunnossa sekä luomme ihmeen hyviä liikuntaelämäyksiä jatkossakin.
Haluan vielä kerran kiittää kaikkia seuralaisia, Iisalmen kaupunkia ja muita yhteistyökumppaneita loistavasta yhteistyöstä sekä suuresta kunnianosoituksesta. Omistan vuoden seurajohtaja palkinnon koko seuran saavutukseksi. Yhdessä tämäkin ihme on tehty. Sydämellinen kiitos!
Jari Kanninen