Sim Uu leirillä Iisalmessa

26.4.2015

Leirin aloitus

 

 

Tänä vuonna 15-vuotias Iisalmen Taekwondo järjesti nyt jo perinteeksi muodostuneen Sim Uu leirin Iisalmen Liikuntahallilla 24-26.4. Treenaajia paikalle saapui ympäri suomea ja kokosi yhteen n. 120 taekwondoharrastaaja lapsista aikuisiin. Sim Uu leirin ajatus on perustunut Tanskassa asuvan taekwondomestari Ko Tai Jeongin oppilaiden perustamaan Sim Uu-yhteisöön, johon tätä nykyä kuuluu myös suomalaisia taekwondo –opettajia. Tänä vuonna leirin ohjaamisesta vastasivat tanskalaiset Kenneth Hansen 7.Dan ja Benny Faarvang 6.Dan. Iisalmen Taekwondolle tilaisuus oli erityisen arvokas, sillä mestariarvoista taekwondo-opettajaa ei Iisalmessa ole ennen nähty. Leiri käynnistyi perjantai-iltana Iisalmen taekwondon pääopettaja Simo Jokisen johdatellessa ja valmistellessa meitä tulevaan leiriviikonloppuun.

Lauantaiaamuna iso joukko oli kokoontunut Liikuntahallille valmiina leirin aloitukseen. Leiriopettajat toivotettiin tervetulleeksi ja harrastajat olivat valmiita aloittamaan. Leirin aiheiksi oli muodostunut lajille ominaisia teemoja: Body, Mind ja Spirit, joihin joukko johdateltiin vyöarvoja mukaillen. Ensimmäinen harjoitus starttasi klo 10:30 ja puoleen päivään mennessä harrastajista oli ensimmäiset hiet ja hyvä mieli saatu puristetuksi esiin. Lounastauolla vaihdeltiin kuulumisia ja tutustuttiin uusiin ihmisiin sekä leirin opettajiin. Ajankuluksi lapsille oli myös järjestetty erikoisohjelmaa. Treenaaminen jatkui klo 13 aikoihin, jolloin osa-alueet vaihtuivat. Aikuisten harjoittelu jatkui hallin alakerrassa ja junioriharrastajat siirtyivät tatamille temppuilemaan. Mielenkiintoisia aiheita oli luvassa, eikä treenistä selvitty ilman hikeä tälläkään kertaa. Vajaan puolitoistatuntisen jälkeen pidettiin tauko ja valmistauduttiin päivän viimeiseen harjoitukseen: Luvassa oli taekwondoa liikuntahallin tiloissa tai vaihtoehtoisesti vesipotkuharjoittelua Iisalmen uimahallilla – jokainen sai valita mieleisensä ja olotilaansa vastaavan harjoituksen. Jokaisella alueella riitti harrastajia ja treenin lopuksi harrastajilla oli vielä mahdollisuus mennä nauttimaan uimahallin palveluista uinnin ja saunomisen merkeissä – harjoittelu lauantain osalta oli päätöksessä ja osalle leiriosallistujista oli jo aika toivottaa hyvää kotimatkaa.

Leirin pääohjaajien ja muiden seuralaisten kanssa suuntasimme illalliselle Ravintola Raatihuoneelle Iisalmen keskustaan. Maittavan leiriruokailun yhteydessä oli järjestetty myös iltaohjelmaa joka sai n. 40 päisen illallisjoukon hersyvän naurun raikumaan ravintolan seinien sisällä. Päivälle voitiin sanoa päätös kun illallinen oli nautittu ja n. klo 21 aikaan treenaajat poistuivat lepäilemään ja valmistautumaan kohti viimeistä leiripäivää.

Sunnuntaiaamuna leiriväestä oli paikalla vielä puolet. Aamun harjoittelu alkoi klo 9 ja siihen johdateltiin Bennyn meditaatio- ja venyttelyharjoituksella - harrastajat valmisteltiin tulevia harjoituksia varten. Ennen varsinaista harjoittelua leirin pääohjaajia muistettiin kiitosten ja lahjojen kera; olivathan he tehneet leiristä suurenmoisen kokemuksen. Kiitosten jälkeen ohjelmassa oli vielä yksi teemaharjoitus, joihin jakaannuttiin vyöarvoittain tunnin ajaksi. Leirin viimeisessä harjoituksessa koko leiriväki saatettiin yhteen ja luvassa oli vielä viimeinen tunnin mittainen harjoitus, jonka leirin pääohjaajat Kenneth ja Benny ohjasivat yhdessä. Leirin päätös oli vertaansa vailla, sillä leirimme pääohjaajat eivät säästelleet treenaajia; tämä luultavasti oli heidän tapansa kiittää leiriviikonlopusta ja toivottaa kaikille hyvää jatkoa ja hyvää kotimatkaa. Hiki virtasi ja hallin n. 60 treenaajaa ilmaisi taekwondohenkensä raikuvin huudahduksin ja leveän hymyn kera. Mahtava viikonloppu oli saateltu päätökseen - kiitos kaikille osallistuneille, te teitte leiristä ainutlaatuisen.

Leirin ohjaajat oikealta vasemmalle: Kenneth Hansen 7.Dan, Benny Faarvang 6.Dan, Simo Jokinen 4.Dan, Jari Kanninen 4.Dan, Pekka Taskinen 2.Dan.
Benny ja mustat vyöt
Kenneth ja värivyöt
Junioreiden spirit-harjoitus
Koko joukko koossa